|
Metsän uudistaminen
Uudistettavan metsikön valinta ja valmistelu
Uudistettavaksi voidaan valita metsikkö joka on puuston järeyden tai
iän perusteella uudistuskypsä. Hakkuualue rajataan maastoon
kuitunauhalla. Hakkuualueesta piirretään leimikkokartta, johon merkataan
hakkuualueen rajat, sekä muut hakkuun kannalta merkittävät kohteet.
Hakattavasta alueesta tehdään metsäkeskukselle metsänkäyttöilmoitus
vähintään 14 vuorokautta ennen hakkuuseen ryhtymistä.
Tärkeät elinympäristöt ja säästöpuut
Hakkuualueelta etsitään lakien ja sertifioinnin määrittämät tärkeät
elinympäristöt. Kohteet merkitään maastoon ja piirretään
leimikkokartalle.
Hakkuutähteiden ja kantojen korjaaminen energiakäyttöön
Ennen hakkuun suorittamista kartoitetaan em. korjuumahdollisuus.
Hakkuualan raivaus
Poistetaan uudistamista haittaava puunostajalle kelpaamaton
pienpuusto.
Uudistamismenetelmän ja metsitettävän puulajin valinta
Uudistamismenetelmä valitaan niin että alueelle saadaan riittävän
tiheä, laadukas ja terve taimikko. Tavoitteena on saada uusi metsä
syntymään nopeasti, mutta kuitenkin kokonaiskustannuksiltaan
edullisesti. Uudistusala metsitetään kasvupaikalla parhaiten
menestyvillä, taloudellisesti arvokkailla puulajeilla.
Sekametsärakennetta suositaan.
Maanpinnan muokkaus
Maanpinnan muokkauksella parannetaan metsämaan lämpötilaa,
ravinteisuutta ja vesitaloutta. Maanpinnan muokkaus helpottaa
istutustyötä sekä lisää luontaisesti syntyvän taimiaineksen määrää.
Kohteelle valitaan sopivasti maanpintaa rikkova menetelmä ja
huolehditaan riittävistä suojavyöhykkeistä.
Luontainen uudistaminen
Luontaisessa uudistamisessa hakkuualueelle tai sen reunoille jätetty
puusto siementää uuden puusukupolven. Siementäviksi puiksi valitaan
perimältään parhaat ja runsaasti siementä tuottavat yksilöt. Maanpinta
muokataan paikalle sopivalla menetelmällä.
Metsänviljely
Istutuksessa taimet istutetaan maahan joko koneellisesti,
istutusputkella tai istutuskuokalla. Istutuskohdat valitaan
muokkausjäljestä niin että taimilla on parhaat lämpö-, ravinne- ja
vesiolosuhteet. Istutustiheydet määritetään paikallisen metsäkeskuksen
hyväksymästä hyvän metsänhoidon suosituksesta.
Kylvössä siemenet asetetaan pintakerroksesta paljastettuun
kivennäismaahan, joko muokkauskoneen kylvölaitteella tai käsin astiasta
sirotellen. Kylvöjankohta valitaan siementen itävyyden kannalta
sopivaksi. Kylvökohtia tulee olla n. 4 000 kpl /ha.
Siemen- ja taimiaines tulee olla perimältään hyvälaatuista ja
kyseiselle ilmastoalueelle sopivaa
Taimivälitys, työnopastus ja työvälineet omatoimiselle
metsänomistajalle
KEMERA rahoituksen hakeminen tukikelpoiselle kohteelle
Rahoituslain ehtojen toteutumisen määrittäminen kohteella.
Rahoituslain vaatiman ennakkosuunnitelman ja toteutusilmoituksen
täyttäminen ja niiden toimittaminen Metsäkeskukselle.
Uudistamistuloksen varmistaminen
Uudistamistoimenpiteiden valmistuttua tehdään metsälain vaatima
kirjallinen taimikon perustamisilmoitus Metsäkeskukselle.
Taimikon alkukehitystä seurataan ja tarpeen vaatiessa huolehditaan
täydennysviljelystä, sekä ruohon-, heinän- ja vesakontorjunnasta.
|