Metsänhoidon tavoitteita uudistettiin 1990-luvulla. Metsien biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseen ja metsänhoidon sosiaaliseen kestävyyteen alettiin kiinnittää enemmän huomiota pelkkien taloudellisten tulosten lisäksi.

Talousmetsien luonnonhoito

Talousmetsien luonnonhoito on Suomessa muuttunut voimakkaasti 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Nykyisin metsien hoidon ja käytön tavoitteena on säilyttää metsäluonnon monimuotoisuus, tuottavuus, uudistumiskyky ja elinvoimaisuus.

Talousmetsien käsittelyä Suomessa säätelevät ja ohjaavat muun muassa:
  • metsälaki (1997)
  • luonnonsuojelulaki (1997)
  • metsäsertifiointi
  • hyvän metsänhoidon suositukset

Talousmetsien monimuotoisuutta ylläpidetään ja pyritään lisäämään seuraavilla toimenpiteillä:
  • avainbiotooppien säästäminen
  • lehtipuiden osuuden lisääminen
  • säästöpuiden jättäminen
  • lahopuun lisääminen
  • kulotuksen käyttö
  • vesistön suojelu jättämällä suojavyöhykkeitä hakkuissa vesistöjen ympärille
  • kotimaisten puulajien käyttö metsän uudistamisessa
  • ympäristön huomioon ottaminen teiden rakentamisessa

Talousmetsien luonnonhoidon ja monimuotoisuuden edistäminen kuuluvat metsäkeskusten tehtäviin.
  

Kaikissa hakkuissa metsämaisema tulisi pyrkiä ottamaan huomioon jo leimikon suunnitteluvaiheessa ja erityistä huomiota tulisi kiinnittää maisemallisesti herkkien kohteiden suunnitteluun.

Maiseman muutoksia pyritään pehmentämään hakkuualan maastonmukaisella rajauksella, yksittäisillä säästöpuilla ja säästöpuuryhmillä.

Metsämaiseman käsittely hakkuilla voi tuoda myös toisaalta näkyviin vesistöjä ja kulttuurimaisemia, mikä usein elävöittää ja monipuolistaa metsämaisemaa.
  

Metsälaki vuodelta 1997 edellyttää, että talousmetsien hoidossa ja hakkuissa turvataan metsien biologiselle monimuotoisuudelle tärkeiden elinympäristöjen säilyminen.

Hakkuissa tulee jättää koskemattomiksi seuraavat metsälain 10:n pykälän mukaiset kohteet:
  • ruoho-, heinä-, saniais- ja lehtokorvet sekä letot Lapin läänin eteläpuolella
  • rehevät lehtolaikut
  • pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla
  • rotkot ja kurut
  • jyrkänteet ja niiden alusmetsät
  • hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat

Luonnonsuojelulain 29:nnen pykälän mukaan suojeltavia kohteita ovat myös:
  • luontaisesti syntyneet jalopuumetsiköt
  • pähkinäpensaslehdot
  • tervaleppäkorvet
  • luonnontilaiset hiekkarannat
  • merenrantaniityt
  • puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit
  • katajakedot
  • lehdesniityt
  • avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät

Suomen metsäsertifiointijärjestelmän mukaisesti harvinaiset tai harvinaistuneet elinympäristöt käsitellään niiden erityispiirteet säilyttäen. Tällaisia kohteita ovat:
  • tulvametsät ja metsäluhdat
  • korvet (luonnontilaiset, runsaasti lahonnutta ja kuollutta puustoa sisältävät kohteet)
  • letot Lapin läänissä
  • paisterinteet ja supat
  • vanhat metsät (ikä yli 1,5-kertainen kiertoaikaan nähden, puusto on yleensä vaihtelevan kokoista, ja se on muodostunut useasta latvuskerroksesta ja puulajista tai kyseessä on myöhäisen sukkessiovaiheen kuusikko. Puustoa ei ole käsitelty 60 vuoteen. Puustossa on vanhoja lehtipuita sekä runsaasti (vähintään 20 % puustosta) lahopuita, keloja ja maapuuta.

Hyvän metsänhoidon suosituksista ja luonnonhoidosta saat lisätietoja Tapion Metsävastaa.net palvelusta.
  

Metsäsertifiointi on vapaaehtoinen menettely, jonka avulla edistetään kestävää metsätaloutta. Siinä riippumaton osapuoli antaa kirjallisen todistuksen eli sertifikaatin siitä, että metsiä hoidetaan ja käytetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla.

Suomeen on luotu paikallisiin oloihin sopiva ryhmäsertifiointijärjestelmä, jonka nimi on FFCS Sertifiointiin osallistuminen on vapaaehtoista. Ryhmäsertifioinnissa kaikkien halukkaiden metsänomistajien metsät sertifioidaan yhdellä kertaa koko metsäkeskuksen toimialueella. Sertifiointia on mahdollista hakea myös yksittäisille metsätiloille tai yksittäisen metsänhoitoyhdistyksen toimialueelle.

Metsäsertifioinnista saat lisätietoja FFCS Internet-sivuilta.
  

Suomessa metsää on suojeltu perustamalla kansallispuistoja, luonnonpuistoja ja erämaa-alueita valtion metsiin, sekä toteuttamalla erillisiä suojeluohjelmia kuten esim. vanhojen metsien, lehtojen, harjujen, rantojen ja soiden suojeluohjelmat. Metsää on suojeltu tämän lisäksi vapaaehtoisesti yksityisillä suojelualueilla.

Myös osa talousmetsistä kuuluu erilaisten suojeluohjelmien piiriin, ja hakkuut sallitaan niissä vain rajoitetusti. Metsäteollisuuskin on suojellut osan omista metsistään.

Suojelualueet sijaitsevat pääasiassa Pohjois-Suomessa. Eteläisessä Suomessa pyritään selvittämään uusia keinoja metsien suojelun tehostamiseksi Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) avulla.

METSO-aiheista materiaalia löytyy Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman Internet-sivuilta.